Friedrich Engels

Kirje E. Bernsteinille

1882


Kirjoitettu: marraskuun 28 pnä 1882
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Marx ja Engels ammattiyhdistysliikkeestä», s. 207–212. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto, Helsinki 1947
Skannaus: Miikka Palokangas
Oikoluku, HTML: Joonas Laine


Zürichiin.

Lontoo, marraskuun 28 pnä 1882.

Rakas herra Bernstein!

Ennen kaikkea suuri kiitos valtiollistettuja rautateitä koskevista tiedoista. Se riittää täydellisesti. Bebeliltä sain vuoden 1882 ehdotuksen tapaturma- ja sairausvakuutuslaeiksi, mutta tarvitsen myös vastaavat ehdotukset vuodelta 1881 alkuperäisessä sanamuodossaan, jossa Bismarck päästää valloilleen köyhien puolesta kärsivän sielunsa purkauksen, toisessa sanamuodossa on porvarillisten edustajien äänestys jo melko lailla leikannut lyhyemmäksi hänen siipiään, eikä se enää ole Bismarck kokonaisena.

»Arbeiterstimme»-lehteä sai Marx aikaisemmin, mutta hän ei ole luultavasti uudistanut tilausta eikä sitä enää lähetetä.

VolLmarin kirjoitus, joitakin toisarvoisia kohtia lukuun ottamatta, on silkkaa Malon'in jäljittelyä. Ranskan työväenliikkeen historia vuodesta 1871 alkaen on hänellä täydellisesti vääristelty, eikä sitä olisi saanut sellaisena päästää julkisuuteen. Esimerkiksi toisessa artikkelissa Guesdeä moititaan siitä, että hän ei liittynyt joihinkin pieniin koplakuntiin (joista myöhemmin on lähtöisin »Prolétaire» tai puhtaita osuustoimintamiehiä, joita vastaan hän juuri kävi taistelua)! Ikään kuin myöhemmin »Prolétaire'in» ryhmä olisi yleensä ottanut vastaan »ei-työmiestä»! Mutta pääasiallinen vääristely on se, jonka oikein on todennut Deville »Egalité»-lehdessä marraskuun 19. päivänä (»On kulunut viisi vuotta», »Egalitén» juttu): taistelu edustajakokouksissa »kollektivistisesta» ohjelmasta ja tämän ohjelman voitto Marseilles'n edustajakokouksesta v. 1879. Tästä on Vollmar kokonaan vaiti. En voi olettaa, että Vollmar olisi tehnyt tahallaan tuollaisen väärennyksen, mutta ainakin yhtä vaikea on ymmärtää, kuinka hän on voinut olla tätä tietämättä ja kuinka hänen tietonsa Ranskan työväenliikkeen historiasta voivat rajoittua ainoastaan siihen, mitä Malon on pitänyt tarpeellisena hänelle kertoa.

Oltuaan vaiti Marseilles'in edustajakokouksesta hän salaa lukijalta sen tärkeän tosiasian, että Ranskan työväenpuolue hyväksyi kolme vuotta sitten kollektivistisen ohjelman ja että Malon'in luopuminen tästä ohjelmasta on jyrkkä askel taaksepäin. Koska on välttämätöntä, että meidän toverimme Saksassa tuntisivat Ranskan liikkeen historian, ei sellaisena kuin sen olisi pitänyt tapahtua Malon'in nykyisiä tarpeita silmällä pitäen, vaan sellaisena, kuin se on todellisuudessa tapahtunut, on tämä virhe ehdottomasti korjattava. Minun mielestäni tämä voidaan yksinkertaisimmin tehdä käyttämällä mainittua Deville'in kirjoitusta, nimenomaan sen vuoksi, että se ei ole luonteeltaan lainkaan poleeminen. Jos Teillä ei ole enää tätä kirjoitusta, ilmoittakaa minulle postikortilla ja lähetän sen heti Teille. Mutta olkoon Malon kuitenkin varuillaan. Jos me ryhtyisimme kuvailemaan hänen asioitaan ja urotöitään yhtä yksityiskohtaisesti, mutta vain oikeammin, kuin hän Vollmarin kautta kuvailee Guesde'in toimintaa, hänen olonsa kävisi hyvin tukalaksi. Meillä ovat säilyneet vielä kaikki asiakirjat, joissa hän vastusti maaliskuun 18. päivän kapinaa 1871. Hän yhtyi liikkeeseen vasta jälestäpäin, jolloin osoittautui, että asia sujui paremmin kuin hän odotti.

Pyysin Lafargue'ilta tietoja molempien ryhmien voimista. Rouenilaisilla on Pariisissa 15 ryhmää, joiden avulla »Egalité» on pysynyt pystyssä kokonaisen kuukauden, mikä seikka joka tapauksessa luonnehtii heitä hyvin myönteiseltä puolelta. Maaseudulla he ovat Lafargue'in sanojen mukaan hyvin voimakkaita. Pohjoinen liitto on itse asiassa heidän puolellaan, se ei tahdo sekaantua pariisilaisiin riitoihin, mutta se on uskollinen vanhalle kollektivistiselle ohjelmalle ja on julkaissut sen »Forçat»-lehtensä etusivulla. Rouenilaiset kutsuvat seuraavan edustajakokouksensa koolle Roubeen, jonne kokoontuvat kaikki pohjolan edustajat, ja ovat alituisessa kiinteässä yhteydessä Pohjoisen liiton kanssa. Toinenkin maaseudun tyÖväenlehti »L'Exploité de Nantes» on julkaissut etusivulla vanhan ohjelman perusteluineen, se julkaisee »Egalité'sta» lainattuja kirjoituksia, ja sen avustajana on Deville. Näin ollen ne kaksi maaseudulla olevaa työväenlehteä, jotka ovat ainoita siellä ilmestyviä, ovat molemmat rouenilaisten puolella. Maaseudulla, pohjolaa lukuunottamatta kaikkialla, missä on työväenjärjestöjä — Reims'issä Epine'issä, Lyon'issa, koko Allier'n kivihiilialueella, Bordeaux'ssa, Angoulême'issä, Rochefort'issa — me hakkaamme possibilisteja, jotka ovat voimakkaita ainoastaan Bretagne'ssa ja Marseilles'issa.

Ei ole mitään ihmeteltävää siinä, että Malon saa puolelleen paljon väkeä ohjelmattomien todistelujensa kerjäläisrokalla. Mutta kun perustetaan puolue ilman ohjelmaa, puolue, jossa voivat vaikuttaa ketkä tahansa, se ei ole enää puolue. Vanhat lahkolaiset, joita Malon–Vollmar niin hellästi kohtelevat, ovat monien vuosien kuluessa osoittaneet voimattomuutensa, ja parasta on antaa heidän vaipua hiljaa kuoleutuneen. Ammattikuntakamarit? Mutta jos jokainen lakkoseura, joka englantilaisten trade unionien tavoin taistelee ainoastaan palkankorotuksen ja työpäivän lyhenemisen puolesta, mutta yleensä halveksii liikettä — jos kaikki ne otetaan työväenpuolueeseen, niin todellisuudessa saadaan puolue, joka on palkkatyön säilyttämisen, eikä sen hävittämisen kannalla. Ja kuten Marx minulle ilmoittaa, on näiden pariisilaisten ammattikamarien enemmistö vieläkin värittömämpää kuin englantilaiset trade unionit. Kieltäytymällä kaikenlaisesta puolueohjelmasta sellaisten ihmisten mieliksi heitä ei voida viedä eteenpäin. Ja onko mokomaa kuultu: puolue ilman ohjelmaa — puolue, jonka hatarien todistelujen jälkeen (jotka on laadittu täydelleen kommunisti Miquel'in hengessä, joka myös uskoo, että kommunismi on mahdollinen 500 vuoden kuluttua) seuraa sellainen johtopäätos, että jokainen ryhmä tekaisee oman yksityisen ohjelmansa!

Mutta mitä hyötyä on Malon'illa ammattikamareista? Ne eivät maksa jäsenmaksuja, eivät lähetä edustajia liittoneuvostoon, ne ovat nimellisesti kuuluneet liittoyhtymään ennen hajaantumista ja nimellisesti kuuluvat siihen nytkin: niiden merkitys on, kuten Lafargue sanoo, puhtaasti platooninen. He ovat täällä vain koristuksena. Miten on Malon'in muiden ryhmien laita, näkyy seuraavista Lafargue'in sanoista: »XVII kaupunginosassa meidän ystävämme perustivat edustajakokouksen jälkeen ryhmän, johon heti liittyi 20 henkeä. Tehdäkseen meille kiusaa possibilistit jakoivat ryhmänsä, johon, kuten minulle on sanottu, kuului ainoastaan 20 henkeä, viiteen alaryhmään, paikallisen liittokomitean yhteisellä johdolla. Se ei ole huonosti keksitty, mutta sillä voidaan pettää vain sivullisia sekä niitä, jotka ovat täältä kaukana». Aivan samoin menettelivät bakuninilaiset. Lafargue'in sanoista päätellen possibilistit ovat todella voimakkaita ainoastaan Montmartre'illa. Ja siellä he ovat hyvin järjestyneitä.

Se, että on tilapäisesti vähemmistönä — järjestyneesti — oikein ohjelmin, on sittenkin parempi kuin omata ilman ohjelmaa suuri, multa vain nimellisen luuloteltujen kannattajien piiri. Me olemme koko elinaikamme olleet vähemmistönä ä ja olemme tunteneet voivamme mainiosti. Ja järjestön pienempi lukumäärä Pariisissa (jos se on todellakin niin, mistä en ole vielä läheskään vakuuttunut, — possibilistit eivät uskaltaneet tulla rouenilaisten väittelykokoukseen molempien edustajakokouksien johdosta) voidaan korvata kaksin ja kolmin kerroin lehdistön vaikutuksella.

Kuinka Teidän Pariisin kirjeenvaihtajanne voivat asiain näin ollen nähdä saint-etienneläisissä »todellisen työväenpuolueen» — se on minulle käsittämätöntä. Nuo ihmiset eivät ensiksikään muodosta yleensäkään mitään puoluetta ja kaikkein vähimmin työväenpuoluetta, enempää kuin täkäläiset työläisetkään. Mutta he ovat sen itumuoto, miksi täkäläiset ovat muuttuneet kokonaan: radikaalisen porvaripuolueen hännän. Ainoa mikä heitä yhdistää, on porvarillinen radikalismi — heillähän ei ole minkäänlaista työväen ohjelmaa. Ja tyoväenjohtajat, jotka ottavat hankkiakseen radikaaleille tätä työläisvalitsijain karjaa tekevät minun nähdäkseni suoranaisen kavalluksen.

Pilan vuoksi tein kyselyn myös Gaudart'ia koskevien huomautustenne johdosta. Tämä Gaudart, joka nimittää itseään monarkistiksi, samoin kuin hänen opettajansa Maré, on avustajana toulouselaisessa opportunistisessa sanomalehdessä. Se, että sellaiselta mieheltä kieltäydytään ottamasta julkaistavaksi niin sanottua peruutusta, on täysin luonnollista kaikenlaisen, eikä ainoastaan pariisilaisen lehtimoraalin vallitessa.

Sitä vastoin ovat meidän ystävämme taaskin tehneet mitä suurimman tyhmyyden antaessaan vallankumouksellisella kerskuruudellaan aihetta vainoamiseensa, silloin kun lehden olemassaolo ei ole ollut vielä turvattu. Kuten tiedätte, on Guesde vangittu, ja Lafargue luultavasti seuraa häntä. Jos nämä kaksi joutuvat istumaan, silloin ei jää aktiivisia kirjoittajia eikä myöskään järjestäjiä. Deville on laiska, Massard ei toimitussihteerinä ole huono, mutta lehden säilyttämiseen raskaissa oloissa nuo miehet tuskin kelpaavat. Muista kolmesta en puhukaan. Brissac ja Bouis, vanhat kommunardit, ovat pikemminkin rasituksena, ja Picard on tavallista huonompi sanomalehtimies.

Muuten, älkää antako vakuuttaa itsellenne, että Guesde ja Lafargue tahtovat »ehdottomasti alistaa johtoonsa» kaikki järjestöt. Bakuninilaisen taktiikan mielivaltti se alituisesti pannaan liikkeelle Ranskassa, kun muita todisteita ei ole.

»Egaliten» suhde ulkomaihin! Jospa aavistaisitte, millainen sekasorto tässä toimituksessa vallitsee ja millaisella tasolla siinä on saksankielen taito! Jos Lafargue jää vapaalle jalalle, kirjoittakaa mieluummin suoraan hänelle — hän ainakin tekee, mitä tarvitaan. Mitään muuta en voi neuvoa.

Jos tahdotte käyttää kirjaseni yhteenvetoa, niin hyväksyn sen täysin. Loppuhuomautuksen saatte heti kohta, Schmidt'in juttu on suurenmoinen. Pollacki on jo kauan pitänyt Lontoossa yksityistä poliisitoimistoa; osoitekirjassa se mainitaan tiedotustoimistojen joukossa (niitä on kaikkiaan 18) — Pollacki, Ingatius Pawel 13 Paddington Green, W. (lähellä minua), »Foreing Police Gazette'in» kirjeenvaihtaja.

Toivon, että onnitteluni painoksen seitsemännen tuhannen johdosta taaskin myöhästyy. Sitä vastoin minua saa tänään onnitella sen johdosta, että olen täyttänyt 62 vuotta.

Sydämellinen tervehdys!
Teidän F. E.